3/16/2010

Kuorosota.

Koska mä olen musiikkifriikki, seuraan tietenkin kaikkia telkkarista tulevia musaohjelmia. Tosin X factor (en tykkää kirjoitusasusta btw) ei oikein iske, sillä tällä hetkellä tunnun tietävän enemmän tuomareista kuin artisteista.


Kuorosotaa en viime vuonna seurannut sen ollessa telkkarissa, vaan katselin pätkiä jälkikäteen netistä. Mua alkoi heti harmittamaan, sillä livevedoista tosi iso osa oli ihan mielettömiä! Se on mukava juttu huomata, että suomalaisista löytyy niin paljon hyviä laulajia! Kuorot vetää nimittäin tosi hyvin, ja aattelin nyt listata muutamia suosikkivetoja.









Tää kuulostaa muuten TODELLA paljon alkuperäiseltä!
























Tossa listaamani biisit ja vedot on hyviä, ja tietenkin löytyy muitakin hyviä vetoja tältä ja viime kaudelta, en vain näin äkkiseltään löytänyt muita. Mä toivon, että Ilkan kuoro voittaa!

3/07/2010

Video killed the radiostar!

Aattelin tulla postailemaan musavideoista, nehän yleensä pyrkii viimeistelemään kokonaisuutta positiivisessa mielessä. Mä oon valitsemani alan puolesta todella kiinnostunut mahdollisimman erityylisistä videoista ja hyviä videoita on ihan mielettömästi!

Muutamia tehdessä olis kyllä kannattanut miettiä toisen, ja ehkä kolmannenkin kerran. 

Mä oon mm. joutunut koulussa poistumaan luokasta tätä videota katsellessa, enkä ainoostaan yhden kerran. Se visuaalisuus kun oli niin merkittävässä osassa tässä niin taidettiin katsoa (tai muut taisi) se noin kolkyt kertaa.
Joo, no onhan toi visuaalisesti näyttävä - mutta, nimenomaan näyttävä, ei vissiin mitään muuta sitten ookaan. Siihen on jostain syystä onnistuttu sotkemaan sitten kaikki mahdolliset asiat samaan syssyyn ja tulee mieleen, että leikkaus olis suoritettu jossain Damilaisessa kahvilassa..... Jos toi pistää mun pään sekaisin jo noin pienenä, miettikää telkkarista katottuna tai pahimmassa tapauksessa valkokankaalta. Epileptikko-Madonna-diggari -raukat!


Visuaalisesti näyttävä video voi sisältää paljon asiaa, mutta sopivassa tasapainossa kokonaisuuteen nähden. Esimerkiksi tässä on mun mielestä onnistuttu hyvin, 
ja lempparikohdaksi (koko videon lisäksi :D) nousee tästä alkava kohta.
(Ja vaikka netti on täynnä tutoriaaleja kuinka tehdä sama tulos viidessä minuutissa, en oo yhteenkään törmännyt.) Youtuben kautta en pystynyt liittään itse videota, enkä MyPlayn kautta sitten tota spessukohtaa, joten siksi kaks eri lähdettä.

Seuraavan videon valitsin leikkauksen ja efektien takia, en kovinkaan oo kiinnostunut itse alastomasta Hollysta. 
Musavideo on tehty 2002, ja en varmaan hirveen väärässä oo, jos väitän ettei silloin samankaltaisia ollut samalla mitalla mitä nyt on? Tää biisi soi munkin radiossa tona em. vuoden kesänä, joten biisi oli tuttu kun työskentelin videon leikkaajan kanssa taannoin. Terkkuja S:lle!

Ja koska nykyaikana noita edellisen kaltaisia videoita alkaa olemaan ihan tuhottomasti, niin on mukava löytää harvinaisempia helmiä joukosta. Samilla ei ainakaan ideat oo loppunut kesken videota suunnitellessa ja sen huomaa lopputuloksesta! 
Mä tykkään paljon! Montevideota voi kuunnella lisää Myspacessa.

Sitten, diggaan ainakin vielä toistaiseksi itse biisistä, mutta musta toi musavideo on MIELETÖN! Itse biisistä mulle tulee mieleen aina Salkkareiden Ritva-käärme.

Mun portfolio lähentelee jotain ton tapaista, joten nyt vähän harmittaa kun en mennyt pojille tarjoomaan avustusta videontekoon (; Pakko sanoa, että Fintelligenssin ja Elastisen viimeikaset musavideot mitkä on ollu tota samaa tyyliä uppoo muhun aivan kybällä! Silmänruokaakin videolta löytyy ihan mukavasti (paitsi Hoon meikki?), mutta tanssia vois olla hippasen enemmän.

Bonarina vielä tähän kaikille Music&Lyrics ja Hugh Grant -faneille jotain hiuksia nostattavaa!

Nyt oli tällanen fiilis!

3/03/2010

Uutta Goonia!


Viime vuoden marraskuussa viimeisimmällä Goonin keikalla Helsingin Café Mascotissa kuultiin vanhojen hittien lisäksi kaksi erilaista ja mielenkiintoista julkaisematonta kappaletta. Nyt toinen niistä, punkimpi Liekki on julkaistu sinkkuna tai ainakin soitettu jo radiossa. Hitto vieköön tanssilattia oli tukossa tuon biisin aikana, ai että. Aluksi tää ei oikein lämmittänytkään mieltä sen kovan live-aggren puuttuessa, mut nyt usean soittokerran jälkeen alkaa levyversiokin kuulostamaan aivan perhanan hyvältä. Ska-vivahteet kateissa, mutta torvet tallella. Nyt vaan 20.3. Helsingin Semifinalin keikkaa odotellessa, malttaakohan tässä pysyä housuissaan!


Goon - Liekki, kuunneltavissa Yle X:n X-Ryhmän 3.3.2009 lähetyksessä Yle Areenalta 7 päivän ajan: http://areena.yle.fi/audio/801357

Goonin nettisivut: www.gangsteri.com